Sivun näyttöjä yhteensä

23.2.2009

´´MAAILMAN IHANIN TYTTÖ´´ Miina Savolainen

Entä, jos katsoisit minua aivan hiljaa, keskittyen. Näkisitkö minut
arkesi seasta. Näkisitkö sen mitä en sano? Näkisitkö sävyjä siitä,
mitä haluan olla. Tartu niihin, älä usko siihen, millainen luulet minun
olevan. Unelmat värjäävät minut sisältä. Katso minua lempeästi ja
auta tulemaan niiden kaltaisiksi. usko puolestani silloin, kun
maailmani on samea ja raskas. Tahdon että olemassaoloni tekee
sinut onnelliseksi. Sinun ilosi keventää minua.
Otteita kirjan teksteistä.

Ihanaa alkanutta viikkoa teille ystävät! Uudessa viikossa jälleen, kylläpä aika kuluu..

Hain tänään postista aivan ihanan TAIDEKIRJAN, ´´maailman ihanin tyttö´´.
Kirjan on kuvannut ja kirjoittanut Miina Savolainen.
Kirja on kasvutarina näkyväksi tulemisesta ja itsensä hyväksymisestä. Kirja pohjautuu kymmenen lastenkodissa varttuneen tytön ja valokuvaaja Miina Savolaisen vuosikymmenen jatkuneeseen
palkittuun valokuvaprojektiin. Sen satumaisissa kuvissa nuoret ovat saaneet nähdä itsensä vahvana ja ehjänä. Jokaisella ihmisellä on oikeus kokea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi.
Maailman ihanin tyttö on esimerkki voimauttavan valokuvan menetelmästä ja taiteen parantavasta voimasta.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vaikuttaa mielenkiintoiselta....odotan innolla koska saan lainaan kirjan luettavaksi =)

TESSA kirjoitti...

Hei! Saat kirjan lainaksi pian. Kirja on todellakin mielenkiintoinen, ja kuvat kirjassa ovat hätkähdyttäviä.