Sivun näyttöjä yhteensä

28.8.2013

Karibialainen ilta Folke Westin, Lenen ja Lola Wallinkosken seurassa:)









Lola toimii matkaemäntänä Folken johtamilla ainutlaatuisilla Maa- ja Merimatkoilla Kuubaan ja Jamaikalle. Matkoilla mukana myös Folken vaimo Lene Benavides. 
- Maa- ja Merimatkat sisältävät paljon enemmän kuin perinteiset risteilyt. Pakettiin kuuluu Kuubaa kiertävien risteilyosuuksien lisäksi matkan alussa kolme päivää Havannassa sekä matkan lopussa kolme päivää Varaderossa.
 Eri satamissa voi liikkua ominpäin tai Folken vetämillä suomenkielisillä retkillä.

Folke vetää retkiosuudet sekä Havannassa että laivan kiertäessä satamia. Lola toimii suomalaisten risteilyemäntänä laivalla. Lola myös emännöi viimeisen risteilyillan rantajuhlia Nuoruuden saarella. Lene vetää Varaderossa liikunnallista ohjelmaa, johon kuuluu mm. aamujumppa sekä tanssitreenejä. Matkojen lähtöpäivät ovat 28. joulukuuta, 04. tammikuuta ja 11. tammikuuta.


Kuuba (ko) seuraava matkakohde, kuka ties?!:)

Ei kommentteja: