Sivun näyttöjä yhteensä

11.10.2014

Päivän leipomuksia..❤ Mummo Ankan Omenapiirakka ❤




Tämä omenapiirakan ohje on aivan mielettömän hyvä. Tallainen on varmasti Mummo Ankan omenapiiraskin, sellainen jonka  Mummo Ankka laittaa ikkunalaudalle jäähtymään ja Hansu Hanhi sen  sieltä käy ahmimassa :)

Piiras on parhaimmillaan hiukan jäähtyneenä..

Tässä Ohje;

Raaka-aineet:

Taikina
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariiniä
0,5 dl kylmää vettä

Täyte
1 kg (tai vähemmän) happamahkoja omenia esim. granny smith
0,5 sitruunan mehu
1,5 dl sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
25 g voita tai margariina

Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä margariini kulhoon.
Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
 Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.

Kuori ja kuutioi omenat sekä mausta sitruunan mehulla.
Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään. 
Lisää voi tai margariini.
Sekoita seos omenoiden joukkoon.

Kauli taikinasta kaksi pyreää levyä. Nosta toinen taikinalevy piirakkavuokaan. 
Reuna saa ulottua puolisen senttiä vuoan reunan yli. Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin. Levitä täyte vuokaan ja levitä päälle muutama voinokare.

Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna
pohjalevyn ja vuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen. Pistele pinta haarukalla.

Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 35 min.

SYÖ ja NAUTI (vaniljajäätelön tai- kastikkeen kanssa) mjmm.

Ei kommentteja: