Sivun näyttöjä yhteensä

11.2.2015

Vapaa-Aika

Olen ollut 1,5 viikkoa lomalla ja nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan olen ollut tekemättä juuri mitään sen ihmeellisempää kuin nauttinut hiljaisuudesta, lisääntyvästä valosta ja auringonpaisteesta olen oivaltanut että vapaa-aikaa ei ole ollut juuri pitkään aikaan oikein kunnolla.
Olen pitkän aikaa kompastellut jotenkin vain eteenpäin.
 Olen onnellinen jokaisesta onnellisesta hetkestä mutta välillä on myös hyvin inhottavia olotiloja. Yritän opetella olemaan lempeämpi itseäni kohtaan-koska elämä on silloin paljon helpompaa-.
On ollut hienoa irrottautua kaikista työn velvollisuuksista ja kiireistä ja vain pysähtyä olemaan ja yrittään ottamaan asiat rauhallisesti.
Tärkeintähän on keskittyä omaan onnellisuuteen ja hyvinvointiin , onnellisuuden löytää vain omasta itsestä, sisimmästä. Yrittää kulkea omaa polkua, ei muiden.
Alkuvuosi tähän asti on ollut mielenkiintoisia asioita, oppinut uusia asioita käsityön saralla ym.ym. Olen myös oivaltanut uusia asioita omasta itsestänikin.Tällä hetkellä oma hyvinvointi ja jaksaminen on ehkä tärkeimpiä asioita. Olen myös oppinut kuuntelemaan itseäni paremmin, pitääkö rauhoittua vai lisätä energiaa...Vaikka olen ollut henkisesti väsynyt hyvin pitkään niin olen lisännyt aktiviteettejä vaikka olisi pitänyt tehdä toisin. Yritän oppia elämään niin että en aseta itselleni liikaa paineita.

☀ On aivan ihanaa nähdä kuinka aurinko alkaa paistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ja miten valo saa oman mielen niin onnelliseksi. ☀

Pirteätä ja energistä viikkoa toivottelen teille ihan jokaiselle ❤❤❤

                - Tessa -

Ei kommentteja: